lauantai 28. huhtikuuta 2018

Tuttinauhoja!

Tilasin verkosta itselleni silikonisia helmiä, sillä halusin askarrella tyttärellemme oman tuttinauhan. Niitä tulikin isompi rasia, mitä kuvittelin (mikä oli toisaalta positiivinen asia), joten olen askarrellut muutamia nauhoja ylimääräisenä. Tukesin sivuilta löytyi ohjetta mm. Pituudesta ja narun paksuudesta. Innostuin tekemään erilaisia materiaaleista, joita löysin (puisia helmiä ja kirjainpalikoita). Osa meni lahjaksi, osa myyntiin mm. työkavereille.



torstai 26. huhtikuuta 2018

Pupukoti

Siirryin aikani kuluksi yhä pienempään ministelyyn ja tilasin verkon kautta itselleni pienen setin, jossa rakennettiin metallisen rasian sisään pupujen koti. Ystäväni linkitti tämän setin/kitin kuvan minulle kerran Instagramissa ja saatuani tämän valmiiksi, toinen ystäväni halusi sen sukulaistytölleen lahjaksi.

Puolisoni on kyllästynyt minun liimanäppeihini, joten hän osti minulle tätä projektia varten pikaliimaa: huomattavasti tehokkaampaa askartelua oli tämän "lahjan" jälkeen :D täytyy laittaa seuraavalle ostoslistalle pikaliima. Säästää hermoja ja aikaa.

Settiin kuului mm. puinen tuki, metallirasia, erilaisia papereita ja pahveja, valotarvikkeet ja kytkin niille. Pupujen kotiin tuli yksi keltainen valo ja omenapuiden latvojen taakse väriä vaihtava tunnelmavalo. Kyltin "Forest Rhapsody" taakse jäi patterikotelo sekä kytkin valojen sammuttamiseen. Lisäsin kylttiin erikseen vielä askartelupakistani löytyneen pienen saranan, jotta kyltti ei putoa pois.

Oli hauskaa tehdä jotain näin pientä, vaikka huomasin pinsettejä käsitellessäni, että univelat aiheuttavat käsilleni hieman vapinaa.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Pieni pakopaikka, roombox

Tilasin muutama vuosi sitten useamman satsin Roomboxeja Ebaysta, joista rakensimme siskoni kanssa veljentytöillemme nukkekodin. Ajattelin tällä kertaa tilata yhden roomboxin Wish-verkkokaupasta ja tehdä sen lahjaksi. Ei haittaa, vaikka ohjeet ovatkin kiinaksi, sillä kuvat ovat yleensä hyvin selkeät ja eri osat pakattu eri pusseihin rakentamisen ja kokoamisen helpottamiseksi.

Tähän roomboxiin tein mukana tulleella patterikotelolla ja johdoilla sähköt: olen aina jotenkin aristanut sähköjen kanssa pulaamista. Onneksi isäni ja puolisoni ovat sähkömiehiä ja ovat auttaneet sähköistyksien kanssa. Roomboxissa ohjeet ovat selkeät, mutta johdot jäävät hieman "rimpuloiksi", mikäli ne teipataan vain toisiinsa kiinni, kuten ohjeissa on esitetty. Puolison kanssa sovittiin, että hän alkaa opettamaan minulle juottamista, jotta sähköt pysyvät eivätkä aiheuta poltergeist-tyylistä välähtelyä aina, kun taloa siirtää.

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Nukkekotielämää

Pitkästä aikaa ajattelin aloittaa taas blogin kirjoittamisen. Pienen lapsen kanssa tätä ei tule varmastikaan kovin usein päivitettyä, mutta yritän ottaa ilon irti siitä ajasta, kun pienokainen  nukkuu.

Minulla on keskeneräisenä iso, puinen kartano, jonka tekoa säästelen siihen hetkeen, kun voin keskeytyksettä tehdä sitä enemmän kuin tunnin kerrallaan. Meillä on myös muutto tulossa omaan kotiin ja toivon että sieltä löytyy minulle joku sopukka, jossa voisin rentoutua harrastukseni parissa :) toistaiseksi paneudun nopeisiin, pieniin projekteihin.

Tässä esittelen tekemäni viinitilan aihiot. Tynnyrit ovat puisia tynnyreitä, jotka maalasin hammastikkutelineistä: Jyskissä myytiin muutama vuosi sitten paketteja, jossa oli useampi "hammastikkutynnyri". Köynnöshylly on tehty ohuista puutikuista ja pahvista. Köynnös on ylijäämää jostain Kiinasta tilatusta roomboxista :) pullot on tilattu aikoinaan netistä Minimaailmasta.

Jonkun verran on kulunut aikaa siitä, kun näitä askarteluja on päässyt tekemään, joten silmä pitää opettaa uudelleen tarkastelemaan ja etsimään näitä minijuttuja arjen esineistä.